Lepakkotoiminta

Kansainvälinen lepakkovuosi käynnistyi vuonna 2011 ja jatkuu vuoden
2012 puolelle. Lepakkovuosi on kahden YK:n ympäristöohjelma UNEPin
alaisen sopimuksen (Bonnin sopimus ja EUROBATS) yhteishanke. EUROBATS
juhlii samalla 20-vuotista työtään lepakoiden hyväksi.
Teemavuoden tavoitteita ovat lepakoihin liittyvien ennakkoluulojen
hälventäminen, lepakoiden suojelutilanteen parantaminen ja
lepakkotiedon lisääminen. Suomessa tapahtumia koordinoivat Suomen
luonnonsuojeluliitto ja Suomen lepakkotieteellinen yhdistys.

 

Merkittävä tutkimuslisä suomalaiseen lepakkotutkimukseen. Siteitä Vihtiinkin omaava tutkija Terhi Wermudsen väitteli tohtoriksi lepakoista hiljattain.Tutkimusta tehtiin vuosia Suomessa ja Virossa ja siinä selvitettiin lepakoiden talvehtimista laajasti. Selvisi mm asia josta ei ennen ole ollut tietoa, että lepakot vaihtavat talvehtimispaikkaansa vähentääkseen energian kulutusta. Maallikkoa hämmästyttää tieto, että nahkasiivet lentävät pakkassäässäkin etsien uusia sijoja talvehtia.


Lajien talvipiiloissa on eroja ja niiden pyyntipaikoissakin on erilaisia vaatimuksia. Toiset lajit karttavat valoa, toiset jopa pyydystävät katuvalojen piirissä. Nämä uudet tiedot ovat avuksi kaavoituksessa, sillä lepakot ovat tiukan suojelun piirissä, eikä niiden lepo-, talvehtimis- ja ruokailupaikkoja saa hävittää.
Lue lisää http://www.metla.fi/dissertationes/df111-abstrakti.htm

Vihdin Luonto ry on aktiivinen lepakoiden suojelussa. Olemme muutamana vuonna järjestäneet elo/syyskuussa lepakkoretkiä iltaisin. Retket ajoitetaan loppukesään siksi, että pimeä tulee aikaisemmin ja koululaiset jaksavat perjaintaisin valvoa kuullakseen ja joskus myös nähdäkseen salaperäisia nahkasiipiä. Retkiä on järjestetty eri puolilla kuntaa jotta monilla olisi mahdollisuus osallistua.

Lepakot lentävät auringon laskun jälkeen pimeän tultua. Aktiivisimmillaan ne ovat ilta- ja
aamuyöstä. Ne lentävät kauniilla säällä, silloin kun niiden ruoka eli hyönteiset lentävät.

Lepakot horrostavat talvet. Talvehtimispaikoista halutaan tietoa, koska tutkimus kaipaa lisää havaintoja. Osa lajeista muuttaa satojakin kilometrejä. Muuttoreittejä tutkitaan ja tunnetaan vielä vähän. Lepakot lentävät yleensä +5 asteessa ja sitä lämpimämmällä ilmalla. Joitakin harvoja on tavattu sitä kylmemmässä säässä, ilmeisesti muuton yhteydessä.

Kesäisin lepakot ovat päiväpiiloissaan valoisana aikana. Piiloja voi löytyä rakennuksien koloista, vinteiltä, kellareista ja laiturien alta. Lepakot ovat rauhoitettuja eikä niitä saa häiritä. Tutkijakin tarvitsee luvan lepakkojen rengastamiseen.

Ilmoita havainnoistasi www.hatikka.fi.

Lisätietoja epakoista Suomen Lepakkotieteellinen Yhdistys ry:n sivuilta: www.lepakko.fi

 
SLTYn lepakkofoorumilla,
http://www.lepakko.fi/foorumi, voi käydä keskustelemassa lepakoista ja kaikesta
niihin liittyvästä!

Tietoa kesän 2011 lepakkoretkistä löytyy alla olevasta linkistä:
http://www.sll.fi/luontojaymparisto/monimuotoisuus/lepakot/retket

Lepakkohavaintoja voi ilmoitella osoitteeseen:http://www.lepakkohavainnot.info/

Lue myös:

Eräs lepakkokokemus
http://torppablogi.blogspot.com/2010/07/lepakot-ja-luteet.html

 Ovatko lepakot ihmiselle vaarallisia?

 Lepakkotiedote 14.9.2009

Vihdin Luonto